sunnuntai 14. elokuuta 2016

Testamentti #2

Nyt on testamentti saapunut ja luettu.

On melko selvää, kumpaa poikaa isovanhempani ovat suosineet. Onneksi testamentti ei kuitenkaan valtavan yksipuolinen ole ja sen tasapuolisuuden puute selvinnee kokonaisuudessaan perunkirjasta. Testamentistä selvisi myös se, ettei omaisuutta juuri jaeta, kun mummu on vielä hengissä.

Jako menee jotakuinkin näin: 

Sedän osuus:
Isovanhempien asunto-osake
Kaikki käteisvarat, jotka jäävät aikanaan mummulta
Ukin auto

Minun ja veljeni osuus on:
Sijoitusasunto

Kalusteet ja "kaikki muu omaisuus" jaetaan kristillisesti tasan.

Vielä on hyvin epävarmaa, mitä tuohon muuhun omaisuuteen kuuluu. Tiedän, että isovanhemmat ovat jo aiemmin lahjoittaneet kesämökkinsä sedälleni, mutten tiedä, onko isäni saanut vastaavasti esim. rahaa. Ukki on myös omistanut metsää, mutta niidenkään olemassaolosta en vielä tiedä. Jos metsät on muutettu käteiseksi, kuuluu se osa perinnöstä sedälle. Jos metsät ovat vielä olemassa, jaetaan ne puoliksi.

En tiedä oliko testamentin luku minulle helpotus vai huolenaihe. Ainakin tiedän nyt puoliksi, missä mennään. Perunkirja paljastaa perinnön kokonaisuudessaan. Vaikka perintö ei mummun elinaikana olekaan minulle ajankohtainen on hyvin kiinnostavaa nähdä, millaisen omaisuuden tavallinen maanviljelijä- ja karjankasvattajapariskunta on elämässään koonnut.

Päädyimme sedän kanssa kuitenkin ratkaisuun, että tilaamme perunkirjoituksen ja perinnönjaon pankin lakimieheltä. Näin varmistamme, että jako on virallinen ja varmasti oikein.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti