sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kevätmatka Turkuun

Enpäs nyt muista ollenkaan, olinko blogissa jo aiemmin hehkuttanut Turun minilomaamme? Olin tai en niin nyt tulee matkakertomus ja budjetti menneeltä viikonlopulta.

Matka oli oikeastaan syntymäpäivälahja miehelleni. Tarjosin hänelle teatteriesityksen ja matkat. Yhdessä päätimme jäädä Turkuun myös yöksi ja varasimme majoituksen Laivahostel Boresta. Sää suosi meitä ja matka oli kaikin puolin onnistunut!



Majoitus oli oikein edullinen ja oli hauska majoittua niin lähelle Aurajokea kuin koskematta veden pintaa saattoi. Bore on vanha risteilyalus, joka on pysyvästi parkkeerattu Aurajokeen, aivan Turun linnaa vastapäätä. Sisältä alus on oikein hauska ja sen kapeilla käytävillä pääsi mukavaan risteilytunnelmaan, vaikkei rannasta lähdettykään. Hintaan kuului myös aamiainen, mutta parhaimmillaankin sitä voi sanoa keskinkertiaseksi. Hytissä nukkui aivan hyvin, kunhan oli ensin itse pedannut sängyn. Borelta löytyy myös yhteistila ruuanlaittoa ja television katselua varten - hyteissä ei ollut jääkaappia eikä telkkaria. Hintaansa nähden yöpyminen sujui oikein mukavasti. Aivan Boren vieressä on suuri parkkipaikka, jonne auton voi jättää parkkilapun turvin.

Meille kävi kaupungissa liikkumisen kanssa hieman hassusti. Bore sijaitsee noin 3km päässä keskustasta ja olimme ajatelleet reippaina ihmisinä taittaa matkan kävellen. Reitti kulkee ihanasti Aurajoen rantaa, joten ensin ajatus tuntuikin hyvältä. Sitten meille tuli tarve palata laivalle uudelleen ja matka alkoi tuntua vähän pitkältä. Yhden matkan kuljimme bussilla ja jostain syystä emme tulleet ollenkaan ajatelleeksi, että hei, meillähän on auto mukana :D No, tulipahan käveltyä tuona päivänä 21600 askelta. Toki illalla kävimme hieman baareissakin, joten ajokunto olisi saattanut olla heikonlainen.

Siitäpä pääsen seuraavaan uuden uutukaiseen aiheeseen: Ananaksenne on nyt nimittäin käynyt ulkona vähän viihteellä! Edelliskerrasta onkin jo niin paljon aikaa, että blogia en silloin vielä kirjoittanutkaan. Kerran vuodessa tai kahdessa on minulle sopiva tahti. Matkabudjetista näette humputtelun kustannukset.

Kaikesta kävelystä huolimatta reissumme oli ihana! Turu on kaunis kaupunki, jossa on mukava kuljeskella ja kierrellä. Teatterielämys oli aivan vertaansa vailla ja majoitusvaihtoehtoja on niin edullisia kuin kalliitakin. Bore laivahostelli oli hauska vaihtoehto hotellille, mutta jos keskeisempi sijainti on tärkeä, kannattaa harkita samoissa hinnoissa pyörivää Hese- tai Omena-hotellia. Sokos-hotellistakin voi saada S-etukortilla hyvän majoitustarjouksen.

Ja sitten se budjetti. Laskin vain omat kuluni, mutta bensan kokonaisuudessaan:

Matkat: 40€ bensaa ja 2€ Turun sisäinen bussilippu
Majoitus: yksi yö + aamiainen 31,05€
Ruuat: Saigon corner, vietnamilainen buffet 8,90€, eväät ja jäätelökahvi 14,31€
Juomat: 4 x karpalolonkero 24,80€
Teatterilippu: 50€

Yhteensä: 171,06€

Shoppailuja ei tullut kummemmin tehtyä. Eväissä olisi päässyt ehkä halvemmalla, jos olisi hyödyntänyt laivan yhteistilojen jääkaappia. Jääkaapiton hytti asetti aika paljon rajoitteita iltapalaostoksille. Myös jäätelö oli aivan törkyhintaisen kallista torin jäätelökioskilla, mutta ostimme silti... Ihan hurjaksi en viinan kanssa koskaan heittäydy ja pitkin päivää nautiskellut lonkerotuopit olivat minulle kyllä ihan tarpeeksi. Kalleimpia olivat tietenkin teatteri LOGOMO:n tarjoilut.

4 kommenttia :

  1. Hauska idea tuo laivahostelli! Enpä tiennytkään, että Turussa on sellainen.
    Vaikka menittekin hyvin pienin kustannuksin, kyllä tuosta silti kertyy yllättävä summa. Toivottavasti oli hauska teatteri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koetan lohduttautua sillä, etten tee baarikierrosta kovin usein :D Ja käsittääkseni 25€ lienee vielä aika maltillinen summa ulkona juotavaksi.
      Matkakulujen jakaminen olisi tietenkin tuonut vielä 20€:n säästön, mutta bensat oli osa miehen syntymäpäivälahjaa.
      Teatteriesitys oli juuri niin sykähdyttävän hyvä ja koskettava kuin vain voi toivoa. <3

      Poista
  2. Turku on mukava kaupunki, heinäkuussa oli viime vuonna vain kaikki halvat majoitukset täynnä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti on täyttä. Kevät oli ehkä sen kannalta oiva valinta budjettimatkalle. :)

      Poista