keskiviikko 30. elokuuta 2017

Varoitus kuuden tunnin tekijöille!

Varoitus: Jos olet osittaisella hoitovapaalla, eli teet joko 4-päiväistä viikkoa tai 6 tuntista työpäivää lapsen päiväkodin tai koulun aloituksen johdosta, älä erehdy tekemään Kikyn määräämää 6 minuutin lisätyöaikaa!

Ja nyt kerron teille, että miksi.

Suurin osa osittaisella hoitovapaalla olevista on säästynyt 6 ylimääräisen minuutin tekemiseltä, sillä osittaista hoitorahaa ei Kelasta saa, jos viikkotyömäärä on yli 30 tuntia. Tästä syystä työntekijät ovat saaneet valita, ottavatko 6 minuutin päivittäisen työajan vähennyksenä palkasta vai eivätkö. Jos Kelasta on tuki tiedossa, ei 6 minuuttia tietenkään kannata tehdä. MUTTA jos viikkotyön määrä on joka tapauksessa isompi, kuin 30 tuntia esimerkiksi jatkuvien ylitöiden, sivutoimisen yrityksen (kuten allekirjoittaneella) tai kakkostyön johdosta, on joku ehkä päättänyt tehdäkin tuota 6 minuuttia pidempää kikypäivää, jottei sitä vähennetän palkasta. Eihän Kelalta tukea saisi kuitenkaan.

NYT ON KUITENKIN KÄYNYT NIIN, ETTÄ:

Tämä on varmasti taas työpaikkakohtaista ja palkanlaskijastakin riippuu, milloin hän uudistukseen herää, mutta JOS teet 6 tuntia ja 6 minuuttia pitkää päivää, lisätään päivään myös 30 minuuttia RUOKATAUKOA!

Toisinsanoen: Tehdessäsi 6 minuuttia pidempää päivää muutaman lisämarkan toivossa, päiväsi pitenee 36 minuuttia ja tuo 30 minuuttia ovat tietenkin sinun omaa ruokailuaikaasi, joten se ei edes nosta palkkaa.

Tähän vallan uskomattomaan muutokseen törmäsin pari viikkoa sitten, kun kellokortti alkoi yllättäen syödä jokaisesta päivästäni 30 minuuttia ylimääräistä. Tutkimme työpaikkasihteerin kanssa asiaa ja hän lähti selvittämään kummaa muutosta palkanlaskennasta. Sieltä sitten kävi ilmi, että minulle on lisätty työaikaan myös ruokatunnit.

Parin päivän ajan näin kyllä punaista asian johdosta. Ilmoitin palkkoihin, etten tee enää 6 minuutin KIKY-lisää ja minuutit saa vähentää palkastani. Asia tuntui erityisen epäreilulta, koska korotus työajassa oli kohtuuttoman suuri aivan käsittämättömän pienen työaikalisäyksen takia. Toisekseen, 6 tunnin päivääni kuului jo itsessään 15 minuutin ruokatauko, jonka sai syödä työajalla. Toisin sanoen, minulla olisi pitänyt joko olla A) 45 minuuttia ruokataukoja tai B) Työpäiväni olisi pitänyt lisääntyä vain 15 minuutilla.

Nyt korotus vastasi sekä 15 minuutin ruokatauon menetystä, 30 minuutin ruokatauon lisäystä ja 6 minuutin pelleilyaikaa työpaikalla. Ikävät muutokset: 51 MINUUTTIA!

No, onni onnettomuudesta, meidän työpaikkasihteerimme on todella mukava. Koska minulle ei oltu edes ilmoitettu työaikaani on lisätystä ruokatunnista, (että olisin osannut sellaisia edes pitää) sain tuntisaldooni hyvityksenä reilun viikon verran ruokatunteja! Nyt vain kauhulla odottelen, montako kymppiä työajan lyhennys vie seuraavasta palkastani, joka muutenkin on aika pieni.

BONUS INFOA: Soitin muuten myös Kelaan ja kyselin seuraavaa: Olen lakkauttanut Kelan osittaisen hoitorahan yritystoiminnan takia, mutta joka viikko minulla ei ole ollut asiakkaita ja näin ollen en aina tee yli 30 viikkotuntia. Kysyin, saisiko noilta viikoilta hakea takautuvasti osittaista hoitorahaa. Vastaus oli aika yksiselitteisesti, että ei saa. Hoitotuen tarve pitää olla pidemmissä jaksoissa, esim. koko kuukauden, ennen kuin sitä voidaan myöntää.
Selvisipähän sekin asia sitten.

BONUS KUULUMISET: Näistä ikävistä sattumuksista huolimatta, aion silti jatkaa osittaista hoitovapaatani maksimaalisen pitkän ajan, eli lapsen toisen kouluvuoden loppuun. Kaikille jotka miettivät, miten pitkälle hoitovapaata voi saada niin vastaus on, että toisen kouluvuoden jälkeisen heinäkuun loppuun. Sinne asti olen itsekin tällä lyhennetyllä työajalla ja sitten alkaa taas oikea rahan tienaus.

Parastahan oli, että kun jäin osittaiselle hoitovapaalle, ei lasku palkassa tuntunut kovin suurelta, koska samalla lakkasivat tarhamaksut. Kun alan tehdä taas pitkää päivää, pitäisi käteen jäävän rahan tuntua huomattavasti isommalta. Onhan talouteni jo täysin mukautunut pikkuriikkiseen palkkaan (1300€/kk) ja täysiaikainen palkka on 300€ suurempi!


7 kommenttia :

  1. Ja pitää muistaa että tuo 1300€ ei ole koko totuus kun saat välillä tuloja yritystoiminnasta, elatusmaksua, lapsilisää, blogituloja... Lopulta niistä tulee ihan mukava potti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkan osalta se on koko totuus. :) Mutta kyllä, toki kuukausituloni muodostuvat hyvin monesta eri tulonlähteestä. Palkka on niistä kuitenkin lapsilisän ohella kaikkein varmin.

      Mietin tässä juuri, että tulojeni peruspilarista (palkasta) nakertaa monta eri tahoa, kuten lyhennetty työpäivä ja vuokratulojen verotus. Jos minulla olisi monta vuokra-asuntoa, maksaisin niiden kaikkien verot palkastani ja voisi olla, etten saisi palkkaa yhtään käteen :D Eläisin sitten vain vuokratuloilla. Aika jännä ajatus, eikö vain?

      Poista
    2. .. Siis hetkinen, mitä tarkoitat vuokra-asuntojen verotuksella?

      Poista
    3. En asunnon verotusta vaan vuokratulosta maksettavaa veroa. Sen voi kuitata nostamalla omaa tuloveroa isommaksi. Muuten sen joutuu maksamaan köntänä jälkikäteen.

      Poista
    4. Juu mutta mitä jos löydät seuraavat kohteet niin hyvällä tuotolla että vuokratulo kuittaa myös verot? Ja kassavirta olisi 0 tai positiivista... myös verojen jälkeen.

      Poista
    5. Siihen pyritään, siihen pyritään. Nykyinen sijoitusasuntoni taitaakin olla kuluiltaan ja veroiltaan lähellä nollaa tai jopa plussan puolella. Vero menee palkasta ja käteen jäävä osa vuokrasta menee elämiseen. Jos maksaisin veron köntässä kerran vuodessa niin veroilta säästyvä osa palkasta menisi elämiseen ja vuokra säästöön veroja varten.

      Poista
    6. On kyllä todella haastavaa löytää kohteita, jotka tuottaisivat laina-aikana yhtään voittoa vielä lainanmaksun ja verojenkin jälkeen.

      Poista